Mä olen lihava. Sen nyt näkee kaikki. Johan sitä on kahdeksan vuotta hoettu mulle, mutta silti mä tajuan sen vasta nyt. Mä mietin miksi mä en sisäistänyt sitä aikaisemmin ja lopettanut syömisen silloin. Mulla ei nytkään ole tahdonvoimaa lopettaa sitä kokonaan. Mä toisaalta haluaisin olla samanlainen kun mun anorektikkoystäväni, joka on oikesti mielettömän laiha. Mä kadehdin sitä. Sillä on tahdonvoimaa syödä alle 700 kaloria päivässä. Mulla niitä menee 1000-1300 kaloria. Onhan ne määrät nyt laskenu 200 kalorilla mun anailun aloittamisesta.

Nytkin mä oon viikon ajan syöny: päärynöitä, mandariineja, banaaneja, suklaapatukoita ja riisimuroja + sitä mitä koulussa sattuu oleen. Nyt mä vasta tajusin kuinka epäterveellisesti mä oon syöny. Vaan jotain rehuja enkä ruisleipää eller leipää ollenkaan. Näkkäriä on tull viime viikolla nakerrettuu, ja viimenen kerta kun muistan leipää syöneeni taitaa olla sunnuntailta. Mä en tiedä koskan mun ruokavaliosta tuli näin hirvittävän yksitoikkonen.

Kerroinko jo siitä kun lähin koulusta kotiin. Mun särki päätä...Olisin kyllä jaksanut ehkä ne kolme tuntia siellä istua, mutta mielummin menin kotiin. Luin Mette Newthin Pimeä valo- kirjan ja kun olin saanut sen luettua, pistin vain pääni tyynyyn ja vintti pimes samantien tunniks. Se teki hyvää. Lähin sit viel kuvataidekouluun. Sitä on onneks jäljellä enää 1 ½ vuotta. Ja jos jotain kiinnostaa voisin kuvailla jonain päivänä mun teoksia ja laittaa niitä tänne